Yliopiston toimittava esimerkkinä luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi


Tampereen yliopiston keskustakampuksen viherkatto



Keskiviikkona 9.3.2022 oli Luontodialogi-päivä, jolloin käytiin yhteensä yli sata rakentavaa keskustelua luonnon merkityksestä ja monimuotoisuuden säilyttämisestä ympäri Suomen. Tampereen yliopistossa keskusteluja järjestettiin kaksi, joista toisen teema oli ”Mitä luonto merkitsee minulle Tampereen korkeakouluyhteisön jäsenenä?”. Keskustelussa pohdittiin muun muassa sitä, millainen on keskustelijoiden ja Tampereen korkeakouluyhteisön suhde luontoon ja miten yhteisömme voi vahvistaa luonnon monimuotoisuutta. Kantavaksi näkökulmaksi keskustelussa muodostuivat erilaiset luontoa koskevat ristiriidat ja jakolinjat, joita oli tunnistettavissa neljä: huijarisyndrooma, luonnon saavutettavuus, yliopiston ja luonnon sekä tieteellisen tiedon ja kokemuksen väliset vastakkainasettelut.


Neljä luontosuhteen ristiriitaa


Aivan kaksituntisen keskustelun alussa pureuduttiin luontotietoon liittyvään huijarisyndroomaan ja alemmuudentunteeseen: Voinko olla mukana luonnonsuojelutoiminnassa, jos en tunnista kaikkia lintulajeja tai olen huono nimeämään sieniä ja hyönteisiä? Voinko ottaa osaa keskusteluun luontokadosta, jos luonto näyttäytyy itselle abstraktina ja tavoittamattomissa olevana asiana? Onko vain ”kunnon luonnonystävillä” oikeus tuoda kantansa esiin? Keskustelussa rohkaistiin edellä kuvattujen kysymysten ja tunteiden parissa painivia: ymmärrys siitä, että luonnon säilyttäminen on tärkeää ja parhaansa tekeminen riittävät. Osaamistaso kehittyy pikkuhiljaa.


Toinen ristiriita koski luonnon saavutettavuutta. Kaikille tiedossa olevista luonnon hyvistä ja rauhoittavista ominaisuuksista huolimatta on vaikea muistaa, että luontoon voi mennä ja siellä voi olla – suorittamatta mitään. Saavutettavuuteen liittyen tunnistettiin kaupunkiluonnon merkitys: luonto ei ole vain ”avaraa luontoa, merta, metsää ja luonnonsuojelualueita”. Itse asiassa kaupunkiluonto ja sen tunnistaminen ja saavuttaminen voivat ehkäistä vieraantuneisuutta luonnosta taajamissa: kun luonto näkyy vähän, pienikin kaistale konkretisoi ja havainnollistaa esimerkiksi luontokatoa.


Yliopiston ja luonnon välinen suhde puhutti keskustelijoita. Koettiin, että yliopisto edustaa analyyttista, käsitteellistä ja älyllistä maailmaa, jossa pää puhuu ja keho on liikkumaton. Sitä vastoin luonto voi näyttäytyä ”ei-älyllisinä” elämyksinä ja tunteina. Tämän jakolinjan myötä syntyi ajatus opetuksen järjestämisestä luonnonympäristöissä: Pelkkä käsitteellisyys ei riitä muuttamaan toimintaa luontokadon hillitsemiseksi. Sen sijaan tiedon rakentaminen yhdessä ja avoin dialogi tunteineen ja elämyksineen voivat muuttaa.


Edellä mainitusta jakolinjasta huolimatta ”ei-älyllisestä” luonnosta voi tietää karkeasti kahdella tavalla: joko tieteelliseen tietoon tai kokemukseen perustuen. Keskustelussa nostettiin esille näkemys siitä, että tieteellistä tietoa mitätöidään yksilön kokemuksella, tunteella ja tuntemuksilla luonnosta. Tällöin objektiivisen tieteellisen tiedon arvo jää subjektiivisen yksilökokemuksen varjoon. Yhteisenä ajatuksena keskustelussa nousi esille se, että on tuotava selkeämmin esiin tiedon ja kokemuksen välisiä moninaisia yhteyksiä. Tieto ja kokemus ovat erilaisia tapoja tietää luonnosta ja luontokadosta.


Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen osaksi yliopiston arkea


Luontokato koettiin ahdistavana ja turhauttavana ongelmana. Keskustelun aikana sitä kuvattiin ”aavikkona, jossa ei kasva mitään”. Keskusteluun osallistuneiden mielestä yliopistolla on velvollisuus ottaa luontokato vakavasti ja toimia esimerkkinä ja tutkitun tiedon mukaisesti. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen ja luontoyhteyden palauttaminen näkyvät Tampereen korkeakouluyhteisön arvoissa, strategiassa, visiossa ja tavoitteissa – ja ennen kaikkea arjessa.


Osallistujat:

Annika Blomberg, tutkijatohtori, MAB

Timo Heikkilä, väitöskirjatutkija, MAB

Kim Kuntze, väitöskirjatutkija, ENS

Jasmiina Servo, opiskelija, MAB

Annina Takala, yliopisto-opettaja, ENS

Anna Heikkinen (järjestäjä), yliopistonlehtori, MAB

Heta Leinonen (kirjuri), väitöskirjatutkija, MAB

RECENT POSTS

ARCHIVE POSTS